Siirry sisältöön
Yhteystiedot Haku
Meille töihin (siirryt toiseen palveluun)

Palveluasuminen

Palvelukotien asukkaat ja avustajat

Olemme mukana mahdollistamassa asukkaille omannäköisen elämän heidän omassa kodissaan. Palvelukodeissa voi asua omarahoitteisesti tai hyvinvointialueen ohjaamana yhteisöllisessä asumisessa.

Palvelukodit

Tammenlehväsäätiön omistamissa kolmessa palvelukodissa on yhteensä 148 vuokra-asuntoa, joista osa on omarahoitteisesti asuville ja osa Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteisöllisen asumisen asuntoja. Kaksi asunnoista on lyhytaikaiseen asumiseen ja valmiiksi kalustettuja. Palvelukodit on tarkoitettu ikäihmisille ja muille tukea tarvitseville mahdollistamaan asumisen omassa kodissa. Palvelut asukkaille tuottaa Tammenlehväkeskus Oy.

Palvelukodit sijaitsevat samassa pihapiirissä kuntoutuskeskuksen kanssa. Tammenlehväkeskuksen alueella on useita yhteistiloja asukkaiden käytössä, joissa järjestetään ohjelmaa ja asukkaat voivat keskenään kokoontua seurustelemaan tai pelaamaan. Yhteisössä pyritään tarkoituksenmukaisesti lisäämään asukkaiden välistä vuorovaikutusta ja yhteistä toimintaa. Tavoitteena on viihtyisä, turvallinen ja toimintakykyä tukeva asuinympäristö, joka ylläpitää ja edistää sosiaalista kanssakäymistä.

Palveluasuntojemme esittely

Asunnot ovat kooltaan 37,5-60 m² ja sopivat näin ollen sekä yksin asuville että pariskunnille. Asunnoissa on tupakeittiö, makuuhuone, kylpyhuone, lasitettu parveke ja ne ovat turvavarusteltuja (turvaliedet, turvakutsujärjestelmä). Tilat ovat esteettömiä. Yhteistilat ja ympäröivä piha-alue sopivat liikuntarajoitteisille, joten liikkuminen on helppoa myös erilaisten apuvälineiden avulla. Saunatilat sijaitsevat rakennusten pohjakerroksissa. Asukkaat kalustavat ja sisustavat kotinsa itse

Kaupinkoti

Kaupinkodissa on 60 kpl 44 m² asuntoja

Tammenlehväkoti

Tammenlehväkodissa on 24 kpl 45 m² ja 24 kpl 40 m² asuntoja

Tammenvesa

Tammenvesassa on 39 kpl 37,5 – 60 m² asuntoja

Saatavilla olevat palvelut

Tavoitteemme

Palveluasumisen kustannukset

Asukkaalle tehdään vuokrasopimus, jossa määritellään asuntokohtainen vuokra. Vuokra sisältää vesimaksun. Asukas huolehtii sähkösopimuksestaan. Lisäksi muuttaessa tehdään yksilöllinen palvelu- ja hoitosuunnitelma, jossa määritellään palvelun- ja hoidontarve.

Yhteisöllisen asumisen asukas maksaa Pirkanmaan hyvinvointialueelle päätöksen mukaisen hoitomaksun sekä hyvinvointialueen määrittämät tukipalvelumaksut.

Itsemaksaville/omarahoitteisesti muuttaville tehdään palvelusopimus, jossa sovitaan palveluista.

Sotainvalidien ja -veteraanien kotihoidon maksaa Valtiokonttori.

Hakeutuminen palveluasumiseen

Yhteisöllinen asuminen

Yhteisöllisen asumisen paikkoja on yhteensä 60 Kaupinkodilla ja Tammenlehväkodilla. Asukkaat ohjautuvat yhteisölliseen asumiseen Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) kautta. Asukkaaksi haetaan Pirhan palveluneuvonnan kautta.

https://www.pirha.fi/palvelut/neuvonta-ja-ohjaus/palveluneuvonta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Omarahoitteinen/itsemaksava asukas

Asukkaaksi haetaan asuntohakemuslomakkeella. Lomakkeita ja hakuohjeita saa Tammenlehväkeskuksen infosta, jonne myös täytetty asuntohakemus tulee toimittaa: Kenttäkatu 17, 33500 Tampere.

Tulostettava hakemuslomake: ASUNTOHAKEMUS(avautuu uuteen ikkunaan)

Sotainvalidien ja -veteraanien kotihoito

Asukkaaksi haetaan asuntohakemuslomakkeella. Lomakkeita ja hakuohjeita saa Tammenlehväkeskuksen infosta, jonne myös täytetty asuntohakemus tulee toimittaa: Kenttäkatu 17, 33500 Tampere.

Tulostettava hakemuslomake: ASUNTOHAKEMUS(avautuu uuteen ikkunaan)

Kuvia palveluasunnoistamme

Kaupinkoti 1 h + tk (44 m2)

Ota yhteyttä

Veera Vartiala

Palveluvastaava, palvelukodit

Asumispalvelut

Palveluasuminen, Yhteisöllinen asuminen

044 775 8029

veera.vartiala@tammenlehvakeskus.fi

Teija Koskela

Palveluohjaaja, palvelukodit

Asumispalvelut

Palveluasuminen, Yhteisöllinen asuminen

044 762 5743

teija.koskela@tammenlehvakeskus.fi

Veera Valkama

Palveluohjaaja, palvelukodit

Asumispalvelut

Palveluasuminen, Yhteisöllinen asuminen

044 762 5743

veera.valkama@tammenlehvakeskus.fi

Palvelukodit, hoitajat

Kotihoito

Asumispalvelut

Palveluasuminen, Yhteisöllinen asuminen

040 592 2902