Minä ammattilaisena Tammenlehvässä – Geriatri ja ylilääkäri Silja Lassila

Silja Lassila on geriatrian erikoislääkäri sekä Tammenlehväkeskuksen ylilääkäri. Hän aloitti Tammenlehväkeskuksessa 18 vuotta sitten osa-aikaisena ostopalvelulääkärinä, kunnes sen aikainen toimitusjohtaja Seppo Koskinen tuli siihen tulokseen, että Tammenlehväkeskuksen kasvava toiminta vaati kokoaikaista geriatria. Vuosien varrella Silja on työskennellyt myös mm. Koukkuniemessä sekä ympärivuorokautisten asumispalveluiden ja kotihoidon lääkärinä.
Geriatrian pariin Silja kertoo päätyneensä sattuman kautta. Valmistuneelta lääkäriltä vaadittiin työskentelyjaksoa sairaalassa, ja Siljalle tuo paikka sattui löytymään Kaupin sairaalasta, jossa hoidettiin geriatrisia potilaita.
– Näin geriatriassa mielenkiintoisena sen ihmisläheisyyden ja kokonaisvaltaisuuden – siinä on monia ulottuvuuksia. Vanhassa ihmisessä kietoutuu koko elämä, ja ikääntyviltä kuulee paljon viisauksia.
Geriatrin työssä Silja rakastaa sitä, että se on kuin salapoliisin työtä.
– Syy, jonka vuoksi meille päädytään, kuten kaatuminen, sydäntapahtuma tai infektio, on usein vain jäävuoren huippu. Pinnan alla on paljon muita asioita, jotka vaikuttavat siihen, miksi alun perin on päädytty sairaalaan ja vaivasta ei toivuta. Taustalla voi olla esimerkiksi ravitsemuksellisia puutteita, muistisairautta tai masennusta. Näiden asioiden löytäminen ja kuntoutujan elämään vaikuttaminen motivoivat minua eniten geriatrin työssä.
Silja suhtautuu intohimoisesti kuntoutukseen ja sen toteuttamiseen moniammatillisesti. Hän onkin tuonut Tammenlehväkeskukseen moniammatillisen lääkärinkierron. Moniammatillisella lääkärinkierrolla lääkäri kiertää potilaiden luona hoitajan ja fysioterapeutin kanssa. Kuntoutujan tilanteesta riippuen voidaan myös hyödyntää toimintaterapeutin tai psykologin apua.
– Moniammatillinen yhteistyö on kuntoutuksen ytimessä, ja ilman sitä kuntouttaminen ei onnistuisi. Jokainen ammattilainen tuo oman kortensa kekoon. Moniammatillisessa toiminnassa 1+1+1=enemmän kuin 3.
Kaikista palkitsevinta Siljalle geriatrin työssä on se, kun kuntoutuja saapuu Tammenlehväkeskukseen hyvin huonokuntoisena ja kotiutuminen vaikuttaa epätodennäköiseltä. Kuitenkin saumattoman moniammatillisen yhteistyön myötä kuntoutuja saadaankin kotiutumaan.
– Kuntoutus muodostui minulle heti hyvin rakkaaksi asiaksi, sillä koen valtavan palkitsevana sen, jos tänne saavutaan petipotilaana, mutta kotiin päästäänkin lähtemään omin jaloin.
Mahdollisuus ylilääkärin tehtävään aukesi Siljalle vuoden 2024 lopussa, kun entinen ylilääkäri Päivi Pynttäri jäi viettämään ansaittuja eläkepäiviään.
– Päivittäinen geriatrin työ on mukavaa, mutta minussa asuu pieni kehittyjä. Olen kiinnostunut monista asioista. Siksi päätin ottaa ylilääkärin tehtävän haasteen vastaan. Tässä tehtävässä tulee jatkuvasti minulle uutta asiaa, vaikka talo onkin tuttu. Näen ylilääkärin tehtävässä paljon mahdollisuuksia kuntoutuksen kehittämiseen.
Silja katsoo uteliaana ja luottavaisesti tulevaan:
– Geriatriaa tarvitaan aina. Kuntoutusta tarvitaan aina. Moniammatillisuutta tarvitaan aina. Tammenlehväkeskuksella on pitkät perinteet ja huikeat puitteet, ja haluan olla mukana jatkamassa tätä tärkeää tehtävää jatkossakin. Tämä on ihan minun juttuni.
Haastattelijana toimi: Matilda Helminen