Siirry sisältöön
Yhteystiedot Haku
Meille töihin (siirryt toiseen palveluun)

Neuropsykologi ja psykologi

Seinämaalaus kuva

Neuropsykologin ja psykologin palvelut

Neuropsykologinen ja psykologinen tutkimus perustuvat haastatteluun, testimenetelmiin, kyselylomakkeisiin ja tutkimuksen aikana tehtyihin havaintoihin. Tavoitteena on yksilön kognitiivisten toimintojen eli tiedonkäsittelytoimintojen kartoittaminen ja siinä mahdollisesti ilmenevien muutosten selvittäminen. Tutkimuksessa arvioidaan muutosten vaikeusastetta ja haittaavuutta.

Psykologinen ja neuropsykologinen kuntoutustoiminta

Neuropsykologista kuntoutusta voivat tarvita henkilöt, joille on jäänyt neuropsykologisia oireita neurologisesta sairaudesta tai vammasta tai jostakin muusta aivojen toimintaan vaikuttavasta häiriötilasta. Kuntoutuksessa lievennetään aivotoiminnan häiriöiden aiheuttamia neuropsykologisia haittoja esim. harjoittamalla heikentyneitä toimintoja suoraan tai opettamalla korvaavia toimintatapoja. Psyykkinen tukeminen ja terapeuttinen työskentely ovat osa kuntoutusta.

Ohjaus ja neuvonta

Ohjauksella vahvistetaan kuntoutujan tiedollisia, taidollisia ja emotionaalisia valmiuksia omatoimiseen harjoitteluun sekä arjesta selviytymiseen. Tarvittaessa läheisiä tuetaan muuttuneeseen elämäntilanteeseen sopeutumisessa ja heitä ohjataan tukemaan kuntoutujaa kuntoutustavoitteiden saavuttamiseksi.

Ota yhteyttä

Jonne Hietanen

Neuropsykologian erikoispsykologi VET, PsT

Kuntoutuspalvelut

Erityistyöntekijät

050 573 3680

jonne.hietanen@tammenlehvakeskus.fi

Johanna Harjaluoma

Psykologi

Kuntoutuspalvelut

Erityistyöntekijät

044 775 8012

johanna.harjaluoma@tammenlehvakeskus.fi