Siirry sisältöön
Yhteystiedot Haku
Meille töihin (siirryt toiseen palveluun)

Puheterapian tavoitteena on tukea asiakkaan toiminta- ja kommunikaatiokykyä jokapäiväisessä elämässä. Kuntoutus perustuu huolelliseen haastatteluun ja havainnointiin sekä logopediseen arviointiin ja puheterapiassa yleisesti hyväksyttyjen testien tuloksiin. Puheterapeutti on laillistettu ammattihenkilö, joka on suorittanut logopedian tutkinto-ohjelman. 

Tammenlehväkeskuksen puheterapeutti vastaa laitosmuotoisesta logopedisesta arvioinnista sekä jatkokuntoutuksesta. Puheterapeuttista kuntoutusta toteutetaan myös Kelan, kunnan ja vakuutusyhtiöiden maksusitoumuksilla. 

Puheterapeutti arvioi asiakkaan säilyneitä vuorovaikutustaitoja, puheilmaisua ja puheen ymmärtämistä, kielellisiä taitoja, nielemisen turvallisuutta sekä äänenkäyttöä. Logopedisessa arvioinnissa kartoitetaan asiakkaan sairastumisen yhteydessä säilyneet ja heikentyneet taidot ja tuetaan säilyneitä toimintoja kuntoutuksen pohjana. 

Logopedinen arviointi

Puheterapeuttista kuntoutusta tarvitaan silloin, kun asiakkaalla on neurologisesta sairaudesta johtuvia erilaisia kommunikoinnin ongelmia. Puheterapeutti käyttää kokemusperäisiä ja tutkimukseen perustuvia terapiamenetelmiä asiakkaan iän, voimavarojen sekä häiriön laadun ja vaikeusasteen mukaan. Puheterapiaa toteutetaan yksilöllisesti, ryhmässä tai tiiviissä yhteistyössä läheisten ja toisten ammattihenkilöiden kanssa.

Puheterapeuttinen ohjaus ja kuntoutus

Pirkanmaan hyvinvointialueen puheterapia

Ota yhteyttä

Sami Anttila

Puheterapeutti

Kuntoutuspalvelut

Erityistyöntekijät

050 381 1229

sami.anttila@tammenlehvakeskus.fi